Jarkko Immonen
Photo by Gene Taylor on Unsplash
Uraohjauksen tutkimuksessa ja ammattikäytänteissä tarinametaforalla ja ajatuksella ohjattavan sisäisen tarinan työstämisestä on vankka perinne. Tarinatalouden aika pakottaa meidät kuitenkin pohtimaan myös sitä, miten meitä ympäröivät kertomukset kietoutuvat osaksi uraohjausta ja -suunnittelua.
”The secret to a happy ending is knowing when to roll the credits”, laulaa Drive-By Truckers, jonka olen toisaalla väittänyt ennemminkin säveltävän novelleja kuin kirjoittavan lauluja.
Uraohjauksessa ajatus oman tarinan onnellisesta lopusta on aina läsnä. Siitä kai ohjauksessa on kyse: toimijuuden ja toiveikkuuden tukemisesta matkalla kohti onnellisia loppuja, pienimpiä ja isompia, lähempänä tai kauempana tulevaisuudessa. Tarinametaforalla ja narratiivisilla uraohjauksen teorioilla ja menetelmillä onkin vahva jalansija ohjauksen kentällä, myös Suomessa (Vehviläinen & Souto, 2022).
Kiinnostus on kuitenkin keskittynyt ohjattavan oman sisäisen tarinan työstämiseen ajassa eteen- ja taakesepäin (ks. Savickas ym., 2009). Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mikä rooli meitä ympäröivillä tarinoilla on sisäisen tarinamme rakentumiselle ja sitä kautta uraohjaukselle ja -suunnittelulle.
Yksi narratiivisen psykologian perusolettamuksia on, että uusissa elämäntilanteissa, kuten vaikka uuteen maahan muuttaessa, etsimme meitä ympäröivistä kertomuksista samastuttavia malleja. Havaitsemamme kertomukset informoivat osaltaan käsityksiämme siitä, minkälaiset toimintalinjat ja lopputulemat ovat meille omassa tilanteessamme mahdollisia, sallittuja, odotuksenmukaisia ja hyödyllistä. (Hänninen, 2004; Hänninen ym., 2022.)
Meneillään olevassa väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen tätä sisäisen ja ulkoisten tarinoiden suhdetta kertomuskriittisestä näkökulmasta. Elämme uusliberaalissa ”tarinataloudessa” (story economy, Fernandes, 2017; Mäkelä & Meretoja, 2022), jossa meitä pommitetaan muiden onnellisilla lopuilla.
Tarinatalous ja muiden onnelliset loput
Tarinatalous viittaa ilmiöön, jossa yksilötarinat ja kokemuspuhe valtaavat narratiivista tilaa yhteiskunnassa. Journalismissa käsitellään abstraktejakin ilmiöitä yhä vahvemmin yksilökertomusten kautta. Sosiaalinen media, joka on suunniteltu nimenomaan omista kokemuksista tarinointiin, hamuaa jaetun todellisuutemme viimeisiäkin nurkkia vaikutuspiiriinsä. (Hyvärinen, 2010; Mäkelä, 2018.)
Kun yksilön kertomus omista kokemuksistaan julkaistaan julkisella alustalla kolmannen osapuolen toimesta, se myös näyttäytyy edustuksellisena esimerkkinä itseään laajemmasta ilmiöstä (Mäkelä & Karttunen, 2020). Esimerkiksi korkeakoulun virallisella Instagram-tilillä jaettu opiskelijan kertomus omasta opintotaipaleestaan näyttäytyy herkästi yleispätevänä esimerkkinä siitä, millaista kyseisessä opinahjossa on opiskella.
Yksilötarinoiden voittokulku liittynee osittain niiden affektiivisuuteen: tarinat eivät koskaan välitä vain tietoa, ne herättävät myös tunteita. Tarinatalouden uusliberaalissa eetoksessa usein korostetaan yksilön omaa roolia tarinan toteutumisessa ja häivytetään rakenteellisia tekijöitä taustalta (Mäkelä, 2018). Näin kertomukset patistavat vertailuun – hyvä lukija, sinäkin voit tehdä näin!
Tutkimuksessani tarkastelen yhtäältä suomalaisten yliopistojen kansainvälisessä hakijamarkkinonnissaan käyttämiä yksilötarinoita ja toisaalta täällä opiskelevien ulkomaalaisten opiskelijoiden kertomuksia opinnoista ja elämästä Suomessa. Millaisia kulttuurisia mallitarinoita, eli kulttuurisesti tunnistettavia stereotypioita ja kaavamaisuuksia rakentuu niissä opiskelija- ja alumnikertomuksissa, joita suomalaiset yliopistot käyttävät hakijoiden houkutteluun ulkomailta? Entä miten opiskelijat neuvottelevat omaa suhdettaan näihin mallitarinoihin? Millaisia jännitteitä rakentuu mallitarinoiden ja elettyjen kokemusten välille?
Opiskelija- ja alumnitarinoiden kohdalla on otettava huomioon, että tarinat julkaiseville yliopistoilla on paljon valtaa sen suhteen, mitä ja miten kerrotaan. Opiskelija ei esimerkiksi välttämättä halua kritisoida hänen arvosanoistaan tai mahdollisesti jopa työllistymisestään vastaavaa instituutiota. Alumnienkin kohdalla kerrontatilanteeseen saattaa liittyä vähintään erilaisia oletuksia siitä, mitä kuuluu sanoa, kun kotiyliopisto pyytää kertomaan jotain omista opinnoista markkinointitarkoituksessa. Yliopistot myös editoivat ja julkaisevat tekstit.
Katsonkin näitä markkinointitarinoita tiettyyn tarkoitukseen tuotettuina kulttuurisina teksteinä, jotka eivät ole luotettavia lähteitä yksilöiden autenttisten kokemusten tai suomalaisen yhteiskunnan realiteettienkaan tarkasteluun. Nämä kertomukset luovat omat tarinamaailmansa, ja pidän yliopistoja niiden varsinaisina kertojina, ja tarinansa jakavia yksilöitä kertomusten päähenkilöinä.
Markkinointimateriaalissa korostui selkeä mallitarina, jossa työllistyminen Suomeen (kutakuinkin koulutusta vastaaviin tehtäviin) näyttäytyi paitsi päähenkilön tarinan onnellisena loppuna, myös lähes automaationa (Immonen, 2024). Ponnistelua tai takaiskuja ei matkalla kohti tätä onnellista loppua ollut, sillä markkinoitu koulutus takasi lopputuloksen. Tarinat eivät siis oikein istuneet tarinataloudelle tyypilliseen vaikeuksien kautta voittoon -sankaritarinan muottiin. Ennemminkin ne tuntuivat hämärtävät rajaa yksilötarinan ja tuotearvion välillä.
Tutkimukseni toista osaa varten haastattelin lukukausimaksuvelvollisia (eli EU:n ulkopuolelta tulevia) yliopisto-opiskelijoita, jotka haluavat tai ovat ainakin jossain vaiheessa opintojaan halunneet rakentaa elämäänsä Suomeen valmistumiseen jälkeenkin. Sanomattakin lienee selvää, että haastateltavieni kertomukset eivät noudattaneet markkinointimateriaaleissa ilmenneen mallitarinan rakennetta.
Työ pakotti minut perehtymään uraohjauksen kannalta jopa hieman kiusalliseen käsitteeseen: julmaan optimismiin.
Julma optimismi
Julma optimismi nivoutuu yhteen onnellisen lopun ajatuksen kanssa. Kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Lauren Berlantin (2006) kehittämä termi viittaa tilanteeseen, jossa oma visiomme hyvästä tulevaisuudesta ja elämästä karkaa jatkuvasti hyppysistämme, ja väliaikaiseksi tarkoitetusta kamppailu- tai kriisivaiheesta matkalla kohti onnellista loppua tuleekin pysyvä tila. Toisin sanoen tavoittelemamme asia itsessään kääntyy menestymisen ja hyvän elämän esteeksi.
Saatamme esimerkiksi ajatella, että jos tyydymme omaan rooliimme yhteiskunnassa tai itsepintaisesti yritämme pärjätä yksin apua pyytämättä, vaivannäkömme kyllä palkitaan ja saavutamme haluamamme hyvän elämän. Erna Bodström (2020) havaitsee julmaa optimismia kotoutumiskoulutuksen infomateriaaleissa, joissa suomalainen yhteiskunta esitetään postikorttimaisena ihmemaana, joka on kuitenkin vain osittain avoinna muualta tulleille. Kate Bone (2021) puolestaan näkee julmaa optimismia markkinoituneessa nyky-yliopistossa, jossa nuoret tutkijat roikkuvat – ja joita roikotetaan – pitkittyneissä prekaareissa työsuhteissa häilyvillä lupauksilla ja mielikuvilla aina edessä siintävästä vakinaistamisesta.
Julma optimismi asettuu käsitteenä hiertävään suhteeseen uraohjauksen eetoksen kanssa. Eivätkö unelmat ja tavoitteet ole toimijuuden edellytys? Eikö tavoitteiden eteen kuuluukin ponnistella ja nähdä vaivaa, välillä sietää myös pettymyksiä, epävarmuutta ja epäonnistumisia? Eikö ohjaajan pitäisi olla se, joka näkee lasin aina puoliksi täynnä? Tottakai. Kyse ei olekaan ihmisten tavoitteiden jakamisesta oikeisiin ja vääriin, realistisiin ja mahdottomiin. Ei ole ohjaajan tehtävä arvioida, onko ohjattavan tavoittelema hyvä elämä tämän saavutettavissa vai ei.
Termi antaa kuitenkin oivallisen työkalun tarkastella niitä jännitteitä, joita rakentuu ihmisten urasuunnittelun prosesseissa yksilön ja yhteiskunnan välillä. Oman tutkimukseni valossa julmaan optimismiin sortuvat myös suomalaiset yliopistot hakijamarkkinoinnissaan.
”Emme ole robotteja, olemme ihmisiä”
Tutkittavieni kertomuksissa markkinointimateriaalia hallinnut mallitarina ovat vahvasti läsnä niissä odotuksissa, joita Suomeen muuttamiseen ja täällä opiskeluun kohdistuu. Kun koulutusta on markkinoitu työllistettävyydellä, on moni ajatellut ostavansa lukukausimaksuilla juuri sitä.
Mallitarinan onnellinen loppu, Suomeen omalle alalle työllistyminen, karkaa kuitenkin monelle toistuvasti ulottumattomiin. Tilanteeseen suhtaudutaan eri tavoin: toisille työllistyminen Suomeen omalle alalle on edelleen unelma, joka kannattelee nykytilanteessa ja jota kohti he määrätietoisesti pyrkivät. Toiset ovat jo luopumassa tai luopuneet tämän onnellisen lopun tavoittelusta, työstävät pettymystään ja kääntävät katseitaan uusiin suuntiin. Toiset korostavat asiakaspositiotaan ja peräänkuuluttavat yliopiston vastuuta työelämään siirtymisen mahdollistamisessa.
Yhteistä kaikille on se, että mallitarina on kertomuksissa vahvasti läsnä, ja sen onnellisen lopun saavuttamisessa ei ole kyse vain pragmaattisesta askeleesta uralla. Se, miten omaa suhdetta mallitarinaan neuvotellaan, on myös identiteetti- ja toimijuuskysymys. Mikä on roolini omassa tarinassani, voinko vaikuttaa sen kulkuun? Miten suhtaudun siihen, että kuvittelemani nousujohteinen uratarina on muuttunut selviytymiskamppailuksi? Minkälaisia mahdollisia loppuja näen tarinani tälle luvulle?
Mallitarinan onnellinen loppu näyttäytyykin haastateltavieni kertomuksissa ensisijaisesti julman optimistisena vaateena pystyä aina vielä vähän parempaan ja enempään. Puheessa korostuu kipuilu, stressi, uupumus ja turhautuminen siihen, miksi onnellinen loppu tuntuu saavuttamattomalta ponnisteluista ja vaikeuksista huolimatta. Kuten yksi tutkittava totesi, ”Emme ole robotteja, olemme ihmisiä. Mekin väsymme”.
En väitä, että tutkittavani olisivat omaksuneet tunnistamani mallitarinan juuri yliopistojen markkinointimateriaaleista tai että he olisivat suhtautuneet mahdollisesti lukemiinsa markkinointitarinoihin jotenkin kritiikittömästi. Tutkimani markkinointimateriaalit yksinkertaisesti toisintavat paljon laajempaa länsimaista ja keskiluokkaista kulttuurista mallitarinaa, jossa korkeasti kouluttautuminen takaa työllistymisen, mielekkään uran ja ylipäänsä siirtymän parempaan elämään ja elintasoon.
Virtahepo ohjaushuoneessa
Emme ole immuuneja muiden tarinoille. Eri elämäntilanteissa neuvottelemme suhdettamme meitä ympäröiviin esimerkkikertomuksiin ja niiden toisintamiin kulttuurisiin mallitarinoihin. Näin nämä tarinat kietoutuvat osaksi toimijuuden ja identiteetin rakentumisen prosessejamme. Tarinatalouden ajassa korostunut yksilökeskeisyys ja päähenkilön oman toiminnan korostaminen luovat myös otollista maaperää vertailulle ja julmalle optimismille. Samalla viivallahan tässä kaikki ollaan! Journalismin tarinallistuessa ja somen vallatessa pinta-alaa sosiaalisesta todellisuudestamme myös ymmärryksemme yhteiskunnallisista rakenteista ja abstrakteista ilmiöistä, kuten vaikkapa rekrytointi- ja työkulttuureista, kehkeytyvät enenevässä määrin yksilötarinoiden pohjalta.
Mutta olemmeko me uraohjaajat ja ohjauksen tutkijat olleet tästä dynamiikasta tarpeeksi kiinnostuneita? Ajattelen, että ollakseen sosiaalisesti kestävää ja oikeudenmukaista uraohjauksen kuuluu olla paikka ja tila, jossa näkymätöntä voidaan tehdä näkyväksi ja puhumatonta puhutuksi. Jos ohjaustilanteessa ei kyetä tunnistamaan puheessa lipuvia mallitarinoita ja niihin sisältyviä oletuksia oikeanlaisista onnellisista lopuista, ei ole myöskään keinoja lähteä tutkimaan tai sanoittamaan niitä jännitteitä, joita oman itsen ja mallitarinoiden välille mahdollisesti rakentuu. Tällöin nämä tarinat uhkaavat jäädä virtahevoiksi ohjaushuoneessa, joiden läsnäolon kaikki aistivat, mutta kukaan ei niistä puhu. Tarinatalouden ajassa uraohjaus kaipaa kertomuskriittisiä silmälaseja nähdäkseen maailman tarkemmin.
Lähteet:
Berlant, L. (2006). Cruel Optimism. Differences, 17(3), 20–36. https://doi.org/10.1215/10407391-2006-009
Bodström, E. (2020). ‘Welcome to Fantasy Finland!’: Integration as a cultural process in Information Packages of Finnish Ministries in years 2000-2018 [Väitöskirja, Helsingin yliopisto]. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/318438
Bone, K. D. (2021). Cruel Optimism and Precarious Employment: The Crisis Ordinariness of Academic Work. Journal of Business Ethics, 174(2), 275–290. https://doi.org/10.1007/s10551-020-04605-2
Fernandes, S. (2017). Curated Stories. New York: Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/acprof:oso/9780190618049.001.0001
Hyvärinen, M. (2010). Revisiting the Narrative Turns. Life Writing, 7(1), 69–82. https://doi.org/10.1080/14484520903342957
Hänninen, V. (2004). A model of narrative circulation. Narrative Inquiry : NI, 14(1), 69–85. https://doi.org/10.1075/ni.14.1.04han
Hänninen, V., Nguyen Long, L. A., & Sools, A. (2022). Cultural story models in making sense of a desired post-corona world. Futures, 141, 102989. https://doi.org/10.1016/j.futures.2022.102989
Immonen, J. (2024). Julman optimistinen mallitarina kotimaisten yliopistojen kansainvälisessä hakijamarkkinoinnissa. Kasvatus, 55(3), 303–318. https://doi.org/10.33348/kvt.145790
Mäkelä, M. (2018). Lessons from the Dangers of Narrative Project: Toward a Story-Critical Narratology. Tekstualia, 1(4), 175–186. https://doi.org/10.5604/01.3001.0013.5160
Mäkelä, M., & Karttunen, L. (2020). Kokemuksellisuus, mallitarinat ja eksemplaarisuus tarinallisen yksilöjournalismin valtakaudella. Teoksessa M. T. Virtanen, P. Hiidenmaa, & J. Nummi (Toim.), Kertomuksen keinoin: Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa (ss. 273–306). Gaudeamus.
Mäkelä, M., & Meretoja, H. (2022). Critical Approaches to the Storytelling Boom. Poetics Today, 43(2), 191–218. https://doi.org/10.1215/03335372-9642567
Savickas, M. L., Nota, L., Rossier, J., Dauwalder, J.-P., Duarte, M. E., Guichard, J., Soresi, S., Van Esbroeck, R., & Van Vianen, A. E. M. (2009). Life designing: A paradigm for career construction in the 21st century. Journal of Vocational Behavior, 75(3), 239–250. https://doi.org/10.1016/j.jvb.2009.04.004
Vehviläinen, S., & Souto, A.-M. (2022). How does career guidance at schools encounter migrant young people? Interactional practices that hinder socially just guidance. International Journal for Educational and Vocational Guidance, 22(2), 449–466. https://doi.org/10.1007/s10775-021-09467-2
Kirjoittaja:
Jarkko Immonen toimii väitöskirjatutkijana Itä-Suomen yliopistossa ja uraohjaajana Helsingin yliopistossa.