Kirsi Raetsaari
Haluatko kuulla, miten ohjaus on kannatellut minua tanssisalilta yliopistolle, lukioon ja taas takaisin yliopistolle yli 30 vuoden ajan? Ainakin tämä tarina on hyvä muistutus siitä, millainen merkitys sattumalla on joskus liikaakin suunnitelluissa elämissämme.
Lukiolainen tanssinohjaajana
Urani ohjaajana alkoi lukion ekaluokalla, jolloin päädyin uudelle paikkakunnalle muutettuani ystäväni apuna kansantanssiohjaajaksi. Harrastustaustaa minulla toki oli, mutta koulutusta ei, joten kolusin innolla läpi järjestöni tarjoamat, ehkä jo aikansa eläneet, ohjaajakoulutukset. Koska ohjaajista oli pulaa, otin vastuun omasta ryhmästäni jo vuoden kuluttua.
Lukiossa tiesin varsin selkeästi kaksi asiaa itsestäni: minusta ei tule opettajaa ja jos sattuukin tulemaan, ei ainakaan lukioon. Lukion jälkeen aloitin kuitenkin kasvatustieteen opinnot vailla sen kummempaa ammatillista päämäärää. Muistan kuulleeni kasvatustieteestä kotitalousopettajaopiskelijalta, joka esitteli opintojaan meille lukiolaisille. Valinta osui nappiin, ja kiinnostus vain lisääntyi läpi opintojen.
Tanssinohjaaja yliopistolla
Huomasin innostuvani erityisesti ilmiöiden teoreettisista perusteista. Niiden pohtimiseen sain erinomaisia eväitä Oulussa päästessäni tutustumaan mannermaisen kriittisen pedagogiikan ajattelijoihin. Samaan aikaan kansantanssin kentälle alkoi valmistua ensimmäisiä ammatillisen koulutuksen käyneitä opettajia (koulutus siirtyi myöhemmin ammattikorkeakouluun).
Kentällä käytiin tuolloin (1990-luvulla) kiivasta keskustelua siitä, onko kansantanssinohjaaja kasvattaja. Päädyin pohtimaan tanssinohjaajaa kasvattajana proseminaarityössäni ja jatkoksi suoritin maisteriopintojen harjoittelun järjestössämme. Päätehtäväni oli kansantanssin harrastajaohjaajien koulutuksen opetussuunnitelman uudistaminen pienen työryhmän avustuksella.
En muista, miten alun perin innostuin opinto-ohjaajan työstä, mutta se tapahtui jo ennen viimeistä opiskeluvuottani, jolloin suoritin opettajan pedagogisia opintoja. Tein nimittäin auskultoinnin lukiossa seuraten opinto-ohjaajan ja psykologian opettajan työtä sekä osallistuin yliopiston tarjoamaan mentorointiprojektiin, jossa mentorini oli ammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja. Vapaaehtoistyössäni aloimme pienellä työryhmällä kehitellä järjestömme nuorisolle kerhonohjaajakoulutuksen opetussuunnitelmaa.
Paluu lukioon opinto-ohjaajana
Tuohon aikaan (2000-luvun alussa) oli opinto-ohjaajista pulaa, joten sain ensimmäisen työni epäpätevänä opinto-ohjaajana heti maisteriksi valmistuttuani. Resurssit olivat aivan toista luokkaa kuin nykyisin, joten kolmisarjaisessa lukiossa hoidin samalla psykologian opettajan tehtävää ja opetin psykologiaa myös aikuislukiossa. Työkokemuspisteiden turvin pääsin kuin pääsinkin Joensuun yliopistoon opinto-ohjaajan monimuoto-opintoihin parin vuoden päästä. Päättötyössäni eli kehittämishankkeessa tarkastelin erityisopetuksen ulottamista lukiolaisille, mikä tuntui vuonna 2003 uraauurtavalta työltä.
Pätevöitymiseni ja yhden eläköitymisen myötä sain vakituisen työn lukion opinto-ohjaajana ja nyt 24 vuotta myöhemmin voin tiivistää urani määritelmään ”samalla työnantajalla, kolmesti koulua vaihtaen”. Nykypäivänä tämä ei taida enää kelvata esimerkiksi tyypillisestä työurasta. Vähän enemmän urani kuitenkin sisältää. Ehkä järjestöaktiivisuuteni opetussuunnitelmien parissa on johtanut siihen, että olen myös koko työurani ollut mukana kehittämistyössä.
Uralleni mahtuu kolme lukion opetussuunnitelmauudistusta, erityisopetuksen uiminen lukioon, opiskeluhuoltotyön kehittäminen monella tasolla sekä kahden lukion yhdistyminen suureksi lukioksi (se kolmas ”koulun vaihto”). Viitisen vuotta olen toiminut myös kaupunkini lukiokoulutuksen koordinoivana opinto-ohjaajana. Ehkä kaipaamalleni teoreettiselle pohdinnalle ei opinto-ohjaajan arjessa kuitenkaan ole tilaa, saati sitten pohdintakumppania, sillä kuudentenatoista työvuotenani, lasteni kasvettua ulos päiväkodista, hakeuduin jatko-opiskelijaksi.
Takaisin yliopistolle ”lukiolaisena”
Väitöskirjan mahdollisuus oli ehkä tullut sanottua ääneen jo maisteriopintojen loppuvaiheessa, mutta rehellisesti sanoen en sitä kyllä millään tavalla elämääni suunnitellut. Kiinnostuin työssäni siitä, miksi niin monet lukiolaiset lopettavat lukion kesken eivätkä läheskään kaikki tee sitä, opinto-ohjaajan näkökulmasta, kovinkaan harkitusti. Koettuani ohjauksen ja tuen resurssien lisääntymisen työurani aikana turhauduin, kun opiskelijat eivät ottaneet vastaan heille tarjottua tukea. Olin jälleen siis tarkastelemassa ohjausta, tällä kertaa erityisesti uraohjausta ja tilanteessa, jossa lukiolainen on risteyskohdassa.
Tulin lopulta tutkimuksessani jäsentäneeksi ohjausta sekä teoreettisesti että empiirisesti ja molempien, opiskelijoiden ja ammattilaisten, perspektiiveistä. Minulle ohjaus tarkoittaa ohjaukseen osallistuvan toimijuuden tukemista hänen arjessaan. Tutkimus oli erityisen antoisaa, koska tein sen eläessäni tutkimaani arkea lukion opinto-ohjaajana. Käytännössä en tietenkään tehnyt tutkimusta työajallani, vaan se täytti kyllä rehellisesti sanoen seitsemän vuoden ajan lähes kaiken liienneen vapaa-aikani. Yhdenlainen uravalinta se oli siis tämäkin.
Väitöstutkimuksen valmistuttua sain onnekseni apurahan uudelle tutkimukselle, jota tällä hetkellä aloittelen. Olen edennyt ohjauksen pohdinnoissani ottamaan selvää siitä, miten opettajat kokevat opetustyöhönsä sisältyvät ohjauksen velvoitteet. Ajatukseni on, että ohjauksen kokonaisuutta (”koko koulu ohjaa”) on voitava muotoilla siten, että se tuntuu opettajista luonnolliselta ja mahdolliselta osalta opetustyötä. Aiempien tutkimusten mukaan kehitettävää nimittäin on. Millainen siis on lukion opettajan kestävä työura?
Elämä ja ohjaus
No entä se oma työurani uraohjaajana? Tällä hetkellä opinto-ohjaajan kulkukortti on vuoden verran hyllyllä odottamassa. Yliopistolla pääsen opettajien työ(ura)n tutkimisen lisäksi kuluvana lukuvuotena ainakin opettamaan ohjauksen psykologiaa kasvatuspsykologian kandiopiskelijoille sekä ohjaamaan graduja. Omalla toiminimelläni koulutan lukioyhteisöjä vahvistamaan ”koko koulu ohjaa” -ajattelua ja suunnittelemaan sen käytäntöjä.
Lisääntyneestä vapaa-ajasta huolimatta en ole, ainakaan vielä, palannut kansantanssiohjaajaksi. Paikallisyhdistyksessä työni kuitenkin jatkuu toiminnan kehittäjänä ja tanssinopettajien työnantajana ja ehkä valtakunnalliselle vaikuttamistyölle alkaa jälleen olla tilaa. Kotona tsemppaan esikoistani, joka juuri lukion tokaluokan aloitettuaan siirtyi tanssinohjaajan urallaan apuohjaajasta oman ryhmän ohjaajaksi.
Nykyisin en tiedä tulevaisuudestani niin paljon kuin lukioaikanani ”tiesin”. Näen kuitenkin erilaisia ovia, joista toiset ovat jo valmiiksi auki ja toiset ehkä vain raollaan. Odotan seuraavaa (onnekasta) sattumaa, jonka myötä alkaa näyttää selvältä, minkä oven kahvaan seuraavaksi tartun. Sitä ennen nautin tästä Työsuojelurahaston tarjoamasta mahdollisuudesta toteuttaa tämä tärkeä tutkimus. Jos kiinnostuit, liity seuraan somessa tai piipahda arkiohjaus.com
Kirjoittaja:
Nimi: Kirsi Raetsaari, Kirsi Raetsaari | LinkedIn / Viestipalvelu X / arkiohjaus.com
Paikkakunta: Oulu
Työtehtävä ja -paikka: Tutkijatohtori, Oulun yliopisto, Oppiminen ja oppimisprosessit tutkimusyksikkö, Tutkimusryhmä MYY (Monialainen yhteistyö yksilöiden ja yhteisöjen tukena)