Liisa Tolpanniemi
Empatia kuuluu olennaisella tavalla ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja se on vahvasti läsnä myös uraohjaajien ja -valmentajien työssä. Mutta mitä empatia oikeastaan on ja mihin sitä tarvitaan ohjauksessa? Entä miten empatia ilmenee käytännössä, kun kohdataan asiakkaiden moninaisia elämäntilanteita ja tarpeita? Näihin kysymyksiin perehdyin kandidaatin tutkielmassani, jossa tarkastelin ammattilaisten käsityksiä aiheesta. Tulokset osoittivat, että ilmiölle annetut merkitykset vaihtelivat, mutta juuri erojen kautta kuva empatiasta saattoi syventyä.
Hätkähdyttävä kirja
Idea empatian tutkimiseen syntyi erään vaikuttavan lukukokemuksen pohjalta. Kyseessä on Elisa Aaltolan ja Sami Kedon (2017) kirjoittama teos: Empatia – Myötäelämisen tiede, jossa ilmiötä lähestytään laaja-alaisella ja melko kriittiselläkin otteella. Kirjaa voisi kuvailla pieneksi oppimismatkaksi, sillä se onnistui muuttamaan omia käsityksiäni empatiasta. Se myös innoitti tutkimaan, millaisena ilmiö näyttäytyy uraohjaajien ja -valmentajien keskuudessa.
Empatiaa on aiemmin tutkittu muun muassa uraohjaajan sosioemotionaalisten taitojen (Ianiro-Dahm, Kauffeld, Klonek & Will 2020) sekä monimuotoisuutta koskevien asenteiden (Bozkurt, Doğan & Karaeminoğullari 2013) näkökulmasta. Sen sijaan ammattilaisten empatiaan liittyvät käsitykset ovat jääneet eräänlaiselle katvealueelle, vaikka niiden tutkiminen olisi mielestäni perusteltua. Ensinnäkin käsitykset tarjoaisivat uudenlaisia lähestymistapoja empatiaan ja toiseksi ne tulisivat paljastaneeksi, että hahmotamme ohjaukselle tuttuja arkipäivän käsitteitä eri tavoin – alalla vallitsevasta yhteisestä kielestä riippumatta.
Empatia neurotieteiden valossa
Empatiaa voidaan määritellä monella eri tavalla, mutta neurotieteissä ajatellaan, että ilmiö on paikannettavissa hermostoomme. Tästä syystä hyödynsin tutkimuksessani Zakin ja Ochsnerin (2012) teoreettista mallia, jossa empatia jaetaan kolmeen eri osa-alueeseen. Näitä ovat mentalisaatio (mentalizing), kokemusten jakaminen (experience sharing) sekä pro-sosiaalinen huolenpito (prosocial concern), jotka ovat keskeisiä elementtejä silloin, kun pyrimme ymmärtämään toisen ihmisen sisäisiä mielentiloja. (Zaki & Ochsner 2012, 675–676.) Mallin etuna voidaan pitää sitä, että se tarkastelee empatiaa hyvin moniulotteisesti, niin ajattelun, tunteiden kuin tekojenkin tasolla.
Mitä annettavaa mallilla on sitten ohjaukselle? Ainakin itse pohdin, miten empatian eri osa-alueet heijastuvat luottamuksen rakentumiseen, joka on toimivan allianssin eli yhteistyösuhteen kulmakivi (Vehviläinen 2014, 62). Riittääkö, että kykenemme rationaalisesti asettumaan ohjattavan tilanteeseen vai vaatiiko se tuekseen jonkin yhteisesti jaetun tunnekokemuksen? Entä mikä on konkreettisten, auttavien tekojen rooli ohjauksessa, jossa korostuu ennen kaikkea kielellinen vuorovaikutus? Mallin olennaisin viesti lienee, ettei empatia ole ainoastaan pään sisäistä toimintaa, vaan sillä on myös kehollisia ja käyttäytymiseen liittyviä ulottuvuuksia.
Tutkimuksen kulku
Vaikka teoria tarjosi aineksia empatian jäsentämistä varten, niin toteutin tutkimukseni aineistolähtöisesti eli vastaajien subjektiivisia näkemyksiä kunnioittaen. Lähetin kirjoituskutsun helmikuussa 2025 Uraohjaajat ja -valmentajat ry:n jäsenille ja lopullinen aineisto koostui neljästä kirjoitelmasta, joita analysoin fenomenografian avulla. Fenomenografia on laadullinen tutkimussuuntaus, joka keskittyy erityisesti variaation tarkasteluun. Se on kiinnostunut siitä, miten ihmisten käsitykset eroavat toisistaan ryhmän sisällä ja tätä vaihtelua pyritään havainnollistamaan laajempien kuvauskategorioiden avulla, jotka syntyvät analyysiprosessin kuluessa. (Huusko & Paloniemi 2006, 166, 171–172.)
Lyhyesti tuloksista – ja mitä seuraavaksi?
Analyysin tuloksena muodostui kolme erilaista kuvauskategoriaa:
- Empatia on tietoinen, mutta myös refleksinomainen ilmiö
- Empatian tuntemiseen vaikuttavat persoonalliset ja tilannekohtaiset tekijät
- Empatia käytännössä: auttavista teoista ammatillisiin rajanvetoihin
Kuvauskategoriat vahvistivat, että ammattilaisten käsitykset empatiasta olivat reflektiivisiä ja moninäkökulmaisia. Toisaalta empatialle annetut merkitykset kuitenkin vaihtelivat ja tämä liikehdintä näkyi mielenkiintoisella tavalla seuraavien kysymysten kohdalla: missä määrin empatiaan on mahdollista itse vaikuttaa, keitä kohtaan tunnemme herkemmin empatiaa ja miten empatia ilmenee asiakkaiden kanssa? Onko se esimerkiksi ”viileää”, jolloin asiakkaan tunnetiloihin pidetään tietoisesti etäisyyttä vai ”näyteltyä”, jolloin ohjaaja pyrkii välittämään myötätuntoa silloinkin, kun asiakas ilmaisee turhautuneisuuden, pettymyksen tai jopa vihan tunteita?
Tuloksissa oli yllättävää mielestäni se, ettei empatiaa sanallistettu lainkaan taitona. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteivätkö ammattilaiset olisi hyödyntäneet empatiaa työssään. Puhuttiin ”työvälineestä”, ”pohjavireestä” sekä siitä, että empatia kulkee ohjaustilanteissa luonnostaan mukana. Jatkossa olisi kuitenkin aiheellista selvittää, millaisia uskomuksia ammattilaisilla on empatiasta. Voidaanko sitä kehittää esimerkiksi koulutuksen avulla vai tulisiko näin edes tehdä? Kärsiikö empatian autenttisuus, mikäli siihen vaikutetaan jotenkin ulkoapäin?
Tutkimuksen antina voidaan mielestäni pitää sitä, että se tuli avanneeksi empatiaa uraohjaajien ja -valmentajien näkökulmasta. Käsityksemme eivät synny tyhjästä, vaan ne ovat aina sidoksissa johonkin (Huusko & Paloniemi 2006, 165). Tässä tutkimuksessa ne kiinnittyivät ammattilaisten moninaisiin työympäristöihin, joissa tasapainoillaan jatkuvasti asiakkaiden yksilöllisten elämänpolkujen sekä yhteiskunnallisten reunaehtojen parissa (Lampi, Rantanen & Vähäsantanen 2019, 213). Vaikka empatia on tärkeä taito, se on samalla myös neurobiologinen ilmiö, jonka kompleksista luonnetta toivoisi tutkittavan lisää.
Lähteet:
Aaltola, E., & Keto, S. 2017. Empatia – Myötäelämisen tiede. Helsinki: Into Kustannus.
Bozkurt, S., Doğan, A., & Karaeminoğullari, A. 2013. An Investigation of Job and Career Counseling Candidates from the Perspective of Diversity Management. Dokuz Eylul University Journal of Graduate School of Social Sciences, 15(4), 589–606.
Huusko, M., & Paloniemi, S. 2006. Fenomenografia laadullisena tutkimussuuntauksena kasvatustieteissä. Kasvatus 37(2), 162–173.
Ianiro-Dahm, P., Kauffeld, S., Klonek, F., & Will, T. 2020. Opening the Career Counseling Black Box: Behavioral Mechanisms of Empathy and Working Alliance. Journal of Career Assessment, 28(3), 363-380. https://doi org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1177/1069072719865159
Lampi, E., Rantanen, J., & Vähäsantanen, K. 2019. Uraohjaajien osaaminen ja haasteet työelämän murroksessa. Aikuiskasvatus, 39(3), 208–220. https://doi.org/10.33336/aik.85710
Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas – yhteistyössä kohti toimijuutta. Tallinna: Gaudeamus.
Zaki, J., & Ochsner, K. N. 2012. The neuroscience of empathy: progress, pitfalls and promise. Nature neuroscience, 15(5), 675–680. https://doi.org/10.1038/nn.3085
Kirjoittaja:
Liisa Tolpanniemi on valmistunut kasvatustieteiden kandidaatiksi Itä-Suomen yliopiston opinto- ja uraohjauksen koulutusohjelmasta.