Olen käynyt opinto-ohjauksen koulutuksen 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin opintoihin kuului työelämään painottuva ohjauksen opintokokonaisuus, muuten opinnot olivat painottuneet koulumaailman opinto- ja opiskelijaohjaukseen.
Ohjauksen maailmaan sukeltaessa olen tiiviisti miettinyt ohjauksen linkittymistä työelämään. Suomalaisessa ohjausjärjestelmässä koulumaailma ja työmaailma on jopa raastavalla tavalla osattu erottaa aina hallinnosta käytännöntasolle.
Sain vuosi sitten olla Maltalla vaihdossa tutkimukseni tiimoilta. Siellä kuulin ilokseni, että pienessä saarivaltiossa opetus- ja työministeriö ovat saman hallinnon alla. Ei hallinto sielläkään kulje helposti, mutta on ideana mielestäni sellainen, jota ohjauksen kannalta toivoisin enemmän tehtävän myös suomalaisissa hallintorakenteissa. Koulutus on monessa mielessä noussut yleissivistyksen myötä itseisarvoksi suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta realiteetit huutavat myös työelämän ja opetuksen yhteiseen sovittamiseen.
Omassa väitöskirjatutkimuksessani olen selvittämässä suomalaisten aikuislukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneiden urakertomuksia. Näitä kertomuksia on tarkoitus myös peilata kolmeen urateorioihin luokiteltavaan länsimaiseen ajatukseen ihmisen elämänpolusta. Kertomuksissa opiskelijat ovat pohtineet myös uraohjauksen ja opinto-ohjauksen eroja. Tämä ero tiivistyy ehkä parhaiten muutamassa lainauksessa:
”En tarvinnut uraohjausta lukiossa, koska minulle oli aikalailla selvää, mitä tulen tekemään. Opinto-ohjaus oli kuitenkin tärkeää, että tiukassa aikataulussa saatiin sommiteltua kurssit oikein.”
Näin kuvaa pian insinööriksi valmistuva mies opinto-ohjauksen ja uraohjauksen eroja. Uraohjauksen avulla siis halutaan päästä selville ammatista ja paikasta työelämässä, ja opinto-ohjauksen avulla saadaan tähän suurempaan tavoitteeseen askelmerkit.
Tämä uraohjauksen myötä syntyvä tavoite ja motivaatio tiivistyy mielestäni hyvin seuraavassa opiskelijan kirjoittamassa kokemuksessa:
”Uraohjausta en ole oikein ikinä saanut ja sekin on ollut suuri miinus motivaatiolleni. Kun en tiedä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, ei oikein löydy motivaatiota opiskella ns. tyhjän takia.”
Kertomuksissa nousee esille aikuisopiskelijoiden vahva tarve yksilölliseen uraohjaukseen. Ohjauksen rakenteiden ja ohjauksen sisältöjen kannalta meidän täytyy pystyä vastaamaan näihin tarpeisiin.
Uraohjauksella on pitkiä perinteitä muualla maailmassa. Suomessakin osaamista ja tutkimusta asian ympärillä on tehty. Hallinnollisia rakenteita uudistamalla ja ohjauksen kokonaisuutta uusiksi katsomalla saamme varmasti rakennettua entistä tehokkaammat ohjauspalvelut, jotka tukevat elinikäistä oppimista ja -ohjausta ja ottavat huomioon uraohjaukselliset tarpeet.
Kirjoittaja Kalle Vihtari toimii opinto-ohjaajana Eiran aikuislukiossa, työstää väitöskirjaa Lapin yliopistoon ja toimii Suomen edustajana Pohjoismaisen aikuiskoulutuksen alaisessa ohjauksen verkostossa – NVL.
@kallevihtari (Twitter)
kalle.vihtari@gmail.com