Koronakriisin vanavedessä uivat todennäköisesti syvä lama ja mahdollinen massatyöttömyys, jotka asettavat uraohjauksen ja tno-palvelujen kentän uusien haasteiden eteen. Niihin valmistautuaksemme on meidän kriittisesti tarkasteltava ja määriteltävä uudelleen työmme ja toimintamme tavoitteita ja reunaehtoja. Ennen kaikkea on löydettävä monipuolisempia näkökulmia työn, toimeentulon ja hyvinvoinnin pyhänä pidetyn kolmiyhteyden kausaliteetteihin.
On jo selvää, että koronakriisiä seuraa globaali talouskriisi. Kysymys on enää siitä, kuinka syvä se on. Työttömyyden lisääntyessä, rekrytointien vähentyessä ja yhteiskunnan siirtyessä pikavauhdilla kriisinhallintamoodiin tuntuu selvältä, että juuri nyt uraohjaukselle, urasuunnittelun tuelle ja muille tno-palveluille on erityinen tarve.
Samaan aikaan yhtälö kuitenkin lamauttaa: Jos uraohjauksen tehtävä on tukea ihmisten toimijuutta työelämäsiirtymissä, miten me sitä teemme, jos työpaikkojen ja niitä tarvitsevien suhdeluku muuttuu radikaalisti huonompaan? Esimerkiksi USA:ssa viidessä viikossa 26 miljoonaa ihmistä on hakeutunut työttömyysetuuksien piiriin. Kotimaassa valtiovarainministeri Kulmuni on todennut edessä olevan mahdollisesti 90-luvun lamaakin syvempi aallonpohja. Miten valaa tulevaisuudenuskoa opintojaan viimeistelevään nuoreen, jos kuilu valmistumisen ja ensimmäisen opintojen jälkeisen (mahdollisesti jopa oman alan) työpaikan saamisen välillä on yhtäkkiä syventynyt ja leventynyt mittoihin, joita kukaan ei vielä vuosi sitten olisi voinut aavistaa? Tai kuten tanskalainen työelämätutkija ja professori Rie Thomsen kiteytti huolen taannoisessa podcast-keskustelussa: Miten me uratyypit teemme työtämme maailmassa, jossa esimerkiksi aina vain uusien työhakemusten lähettäminen, henkilöbrändinsä hiominen ja sen sellainen ei yksinkertaisesti enää ole välttämättä mielekäs strategia yksilön urasuunnittelulle?
Työn ja toimeentulon aviokriisi
Yksi asia kipuilun taustalla saattaa olla suoraviivainen käsityksemme työnteon, toimeentulon ja hyvinvoinnin välisestä syy-seuraussuhteesta, joka on niin syvällä pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan sielussa, että sitä ei aina tule edes ajatelleeksi. Tee itsellesi merkityksellistä työtä, niin saat toimeentulon ja voit henkisestikin jos et hyvin, niin ainakin paremmin. Samalla paikkaat osaltasi kestävyysvajetta ja täytät kansalaisvelvollisuutesi. Yhtälössä on hyvän elämän universaalin reseptin makua.
Pouyaud ja Guichard tekevät kuitenkin tärkeän huomion työn määritelmästä: kun ajattelemme työtä, ajattelemme intuitiivisesti nimenomaan työtä, josta saa rahallisen korvauksen. Voisivatko työ ja toimeentulo kuitenkin olla eri asioita? Pouyaudin ja Guichardin mielestä eivät vain voi, vaan näin meidän pitäisi opetella ajattelemaan jo pelkästään ekologisista syistä. Kun huoli ilmastonmuutoksesta kasvaa, työtä on heidän mukaansa ajateltava laajemmin merkityksellisenä toimintana itsen, muiden ja ympäristön hyväksi: aktiviteetiksi, jota tekemällä ihminen tuottaa jotain, joka suoraan tai välillisesti tyydyttää jonkin inhimillisen tarpeen (ymmärrettynä mahdollisimman laajasti) ja jonka tuotokset ovat vaihdettavissa muihin samankaltaisiin, vastaavissa oloissa tuotettuihin tuotoksiin. Tuotoksilla ei tarkoiteta vain hyödykkeitä tai palveluja, vaan myös erilaisia työn organisoinnin muotoja.
Määritelmä jää näin lyhykäisesti esitettynä melko abstraktiksi, mutta keskeistä siinä on se, että työ määrittyy ensisijaisesti aktiviteettina inhimillisten (sisältäen maailman, jossa elämme) tarpeiden tyydyttämisenä – toisin sanoen hyvän edistämisenä itsellemme, muille ja elinoloillemme. Tällöin toimeentulolle jää vain välineellinen rooli, ja oman toiminnan merkityksellisyys nousee keskeiseksi.
Ajatus ei ole uusi. Karl Marx määritteli työn ihmisenä olemisen keskeiseksi olemukseksi, toiminnaksi, jolla ihminen luo niin maailmaa kuin itseään. Filosofi Hannah Arendt jatkoi ajatusta ja määritteli kolme ihmiselolle keskeistä aktiviteettia: uusinta, toiminta ja valmistaminen. Rajusti yksinkertaistettuna uusinta tarkoittaa elämän ylläpitämistä ja siihen liittyviä biologisia prosesseja, toiminta ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta kielellisinä olentoina ja valmistaminen jonkin olemassa olevan tietoista muokkaamista päämääränään helpottaa uusinnan ja toiminnan aktiviteetteja ja ratkaista niiden synnyttämiä jatkuvia haasteita.
Sen paremmin Pouyaudin ja Guichardin kuin Arendtinkaan määrittelemissä aktiviteeteissa tai Marxin työn olemuksen luonnehdinnassa työllistyminen olemassa oleviin rakenteisiin tai kenenkään vaurastuminen eivät ole itseisarvoisia tekijöitä. Eivät ne toki ole ristiriidassakaan määritelmien kanssa, mutta ydin on muualla.
Toimijuuden puolesta, toimettomuutta vastaan
Mutta jos toimeentulon ja “työn”, toisin sanoen jonkinlaisen aktiivisen ja mielekkään yhteiskuntaan osallistumisen välinen kausaliteetti katkaistaan, mitä se meidän uratyyppien oman työn kannalta tarkoittaa? Mihin vaikkapa uraohjausta enää tarvitaan?
Nyt vasta tarvitaankin. Palataan johtoajatukseen toimijuuden tukemisesta. Toimijuutta voi toki määritellä monella tavalla, mutta yksi tapa on ajatella sitä toimettomuuden tai merkityksettömyyden kokemuksen vastakohtana. Uskon vakaasti Peavyn teesiin, että ihmiset etsivät luonnostaan merkitystä (engl. meaning) elämäänsä ja toimijuuden kokemus on kytköksissä tähän etsintään – tai suoraan Peaveya lainatakseni, “ihmisen toimintaa motivoi merkityksen kaipuu ja luominen”. Sen pidempiin filosofisiin jaaritteluihin menemättä ymmärrän Peavyn tarkoittavan merkityksellä jonkinlaista sisäistä, yksilön omaa olemista ja toimintaa (ts. omia aktiviteetteja) validoivaa ymmärrystä maailmasta, joka itseisarvoisesti parantaa elämänlaatua. Merkityksen lisäämisessä tai luomisessa on tällöin kyse ymmärrystä ja elämänlaatua parantavasta hermeneuttisesta prosessista itsen ja maailman vuorovaikutuksessa.
Jos kuitenkaan merkitystä ei löydy ja ihmisen toimijuus lakastuu toimettomuudeksi, ollaan kaltevalla pinnalla. Pelkään nimittäin, että vielä massatyöttömyyttä suurempi uhka yhteiskunnalle tai yhteiskuntarauhalle olisi massatoimettomuus lieveilmiöineen. Teoksessaan Totalitarismin synty Arendt muistuttaa, miten Saksan 80 vuoden takaisia tapahtumia ei mahdollistanut pelkästään ensimmäisen maailmansodan jälkeinen luokka- ja valtarakenteiden uusjako, vaan suurelta osalta nimenomaan ihmisten toimettomuuden, osattomuuden ja yksinäisyyden kokemukset. Samansuuntaisia havaintoja on tehty myös muissa radikalisoitumisen mekanismeja perkaavissa tutkimuksissa. Nykymaailman jännitteitä kun ajattelee, alkaa tarve toimijuuden tukemiselle kirkastua.
On siis tärkeä keskustella siitä, mitä toimijuuden tukeminen tno-kentän näkökulmista voisi tarkoittaa muuttuvissa olosuhteissa. Ohjauksen puolella on mietittävä, miten voimme tukea toimijuutta ja hyvän elämän tavoittelua tilanteissa, joissa näiden yhdistäminen rahallista korvausta tuottavaan työhön ei välttämättä ole mahdollista entiseen tapaan. Ja kääntäen, jos yhä useampi joutuu hankkimaan toimeentulonsa muuten kuin työtä tekemällä, mitä se tarkoittaa tuki- ja neuvontapalvelujen näkökulmasta.
Tarvitsemme myös uusia, ketteriä ja suoraan toimijoita yhdistäviä yhteistyön muotoja. Millainen rooli esimerkiksi alueellisilla ELO-ryhmillä, ELO-torin kaltaisilla yhteisfoorumeilla, ELY-keskuksilla ja muilla koordinoivilla toimijoilla jatkossa voisi olla tämän yhteistyön edistämisessä? Ennen kaikkea tarvitsemme kuitenkin koko kentän tiivistä vuoropuhelua, uudenlaista ajattelua ja uskallusta ravistella vanhoja toiminta- ja ajatustapoja. Meitä tarvitaan nyt.
Jarkko Immonen
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston uraohjauksen asiantuntija.
Tekstissä käytetyt lähteet
Arendt, H. 1958. The Human Condition. University of Chicago, London.
Arendt, H. 1948. Totalitarismin synty. Suom. Matti Kinnunen, 2013. Tampere: Vastapaino.
Hooley, T. 2020. Coronavirus and Career with Rie Thomsen and Ronald Sultana. Adventures in Career Development -podcast (8). Verkossa: https://soundcloud.com/user-969676306/episode-8-coronavirus-and-career-with-ronald-sultana-and-rie-thomsen (kuunneltu 25.4.2020)
Hooley, T., Sultana, R. ja Thomsen, R. 2018. The Neoliberal Challenge to Career Guidance: Mobilising Research, Policy and Practice Around Social Justice. Teoksessa Hooley, T., Sultana, R. ja Thomsen, R. (eds) Career Guidance for Social Justice: Contesting Neoliberalism. London: Routledge. 1–28.
Jones, C. “Record 26 million Americans filed for jobless benefits over 5 weeks as layoffs wind on”. USA Today, 23.4.2020. Verkossa: https://eu.usatoday.com/story/money/2020/04/23/unemployment-benefits-millions-more-file-jobless-claims-amid-pandemic/3007667001/ (luettu 24.4.2020)
Kylmälä, T. 2019. Tulevaisuus ei vaadi ajattelua. Tieteessä tapahtuu (5/2019), 11–19. Verkossa: https://journal.fi/tt/article/view/85180 (luettu 24.4.2020)
Moisio, O. 2012. Työn antropologia ja Karl Marx. Niin & näin (1/2012), 77–83. Verkossa: https://netn.fi/artikkeli/tyon-antropologia-ja-karl-marx (luettu 24.4.2020)
Peavy, R. 2006. Sosiodynaamisen ohjauksen opas. Suom. Petri Auvinen. Helsinki: Psykologien kustannus.
Pouyaud, J., Guichard, J. 2018. A Twenty-First Century Challenge: How to Lead an Active Life Whilst Contributing to Sustainable and Equitable Development. Teoksessa Hooley, T., Sultana, R. ja Thomsen, R. (eds) Career Guidance for Social Justice: Contesting Neoliberalism. London: Routledge. 31–46.