Nimi: Riitta-Liisa Hakkarainen
Paikkakunta: Järvenpää
Työtehtävä ja -paikka: Olen ryhmätoiminnan asiantuntija ja omavalmentaja Työllisyys Espoon (ent. Espoon kaupungin työllisyyspalvelut) Urapalvelut-tiimissä. Työkenttääni ovat 1.3.2021 alkaneen työllisyyden kuntakokeilun asiakkaiden ohjauksen lisäksi vertaismentorointiryhmien vetäminen ja palvelukehitys Korko-palvelussa. Se on korkeakoulutetuille yli 30-vuotialle espoolaisille työttömille työnhakijoille suunnattu valmennuspalvelu, jonka tarkoituksena on edistää työllistymistä ja uusien ura-askeleiden toteuttamista sekä tarjota konkreettisia työkaluja aktiivisen työnhaun tueksi työnhakijoille, joilla on osaamisen ja koulutuksen suhteen hyvät edellytykset työllistyä avoimille työmarkkinoille.
Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Työni korkeakoulutettujen työttömien työnhakijoiden parissa on jatkunut nyt 4 vuotta. Tulin Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkien yhteisen Korko-hankkeen ryhmätoiminnan koordinaattoriksi päijät-hämäläisestä ammattikorkeakoulusta, jossa toimin lyhyehkön ajan tekniikan alan opintoneuvojana ja muissa korkeakoulun opintojen ohjauksen kehittämishommissa.
Toistaiseksi pisimmän yhtenäisen työsaran olen tehnyt kanta-hämäläisessä ammattikorkeakoulussa. Lähes 17 työvuoteen siellä mahtui tekniikan ja muotoilun tutkintokoulutusten opetustehtäviä, pitkän ESR-hankkeen projektipäällikkyys sekä 3 vuotta ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtorina ja opettajankouluttajana. Näistä viimeksi mainittu työrupeama ja sen päättyminen keväällä 2014 oli keskeisin tekijä, joka johti uravaihdokseen opetuspuolen tehtävistä ensin opintojen ohjaukseen ja sittemmin työllisyydenhoidon puolelle.
Pohjakoulutukseni on kokonaan toiselta alalta kuin uraohjaajalla ehkä odottaisi olevan. Olen alun pitäen käytännönläheiselle muotoilualalle kouluttautunut puualan artenomi ja teollinen muotoilija. Opetustyön ohessa hankin ammatillisen opettajan pedagogisen pätevyyden, mutta ammatillisen identiteetin muutos opettajasta ohjaajaksi on vaatinut muutakin lisäkouluttautumista. Olen opiskellut aikuis- ja ammattikasvatustieteitä sekä suorittanut uraohjauksen erikoistumisopinnot. Minulla on myös opinto-ohjaajan kelpoisuus ja lupa toimia näyttötutkintomestarina, jos sellainen tilaisuus eteen tulisi.
Kerro jostain kohokohdasta työssäsi.
Ammattikorkeakoulun lehtorina ohjasin paljon opinnäytetöitä. Se oli minulle mielekkäin osa opettajan työtä. Hyödynnän edelleen, esimerkiksi osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen liittyvissä ohjaustilanteissa, muotoilualan opiskelijoiden opinnäytetöiden ohjauksissa omaksumaani dialogiin ja keskusteluun pohjaavaa työotetta.
Korko-toiminnan aikaisia kohokohtia ovat olleet onnistuneet vertaismentoroinnin ryhmäprosessit, joita olen saanut olla fasilitoimassa. On hienoa nähdä, miten toisilleen tuikituntemattomat ihmiset ovat valmiita tsemppaamaan toisiaan ja avoimia jakamaan työelämäkokemuksiaan. Kohokohtia ovat myös olleet monet yksilöohjaustilanteet, joiden skaala on vaihdellut ohjattavan tarpeen mukaan urakysymysten pohdiskelevasta reflektiokumppanuudesta konkreettisten neuvojen antamiseen esimerkiksi asiakkaan työnhakudokumenttien kehittämiseksi.
Minkä opin haluat jakaa muille?
Asiat eivät ole aina sitä miltä ne ensisilmäyksellä näyttävät. Uusia asiakkaita kohdatessani yritän muistaa katsoa ensivaikutelman yli, ohi ja taakse. Tässä hommassa asiakaskohtaamisten keskiössä on voittopuolisesti kysymys epätoivotusta työttömyydestä. Sen herättämät tunteet voivat värittää kommunikaatiota, ja johtaa jyrkkiin ensitulkintoihin tilanteesta tai persoonasta puolin ja toisin. Mutta meissä kaikissa on paljon enemmän kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää.
Palkitsevinta on olla todistamassa muutosta asiakkaassa hänen saatuaan uuden työn tai löydettyään muun merkityksellisen suunnan uralleen. Voi tuntua kuin keskustelisi aikaisempiin kohtaamisiin verrattuna aivan eri ihmisen kanssa – turhautumisen sijasta puheesta aistii syvää helpotusta ja iloa. Nämä kohtaamiset ovat itselle tärkeitä muistutuksia liian pikaisten johtopäätösten hataruudesta.
Mitkä kokemukset ovat opettaneet sinua eniten työelämässä?
Opettavaisimmat työelämän kokemukseni ovat varmasti niitä, joista voin pölyn laskeuduttua vain todeta, että olisipa pitänyt ymmärtää tehdä tuokin asia toisin. Tai mieluummin jättää kokonaan tekemättä. Vastaan kuitenkin, että ihmiset opettavat minua kerta toisensa jälkeen.
Muotoilutyö on antanut ammatillisia välineitä kehittämisprosessien hallintaan, abstraktioiden visualisointiin ja asiakaslähtöiseen ajatteluun. Opettajankouluttajan työ ja aikuisopiskelijoiden lähiopetusryhmien vetäminen opettivat arvostamaan ryhmissä olevaa monialaista osaamista. Yhden ammattialan sisäisen napanöyhdän pyörittelyn jälkeen eri koulutusaloja edustavien ihmisten kohtaaminen ryhmänvetäjänä tuntui raikkaan veden juomiselta. Työ opetti myös erilaisten koulutus- ja valmennusprosessien suunnittelua ja yhteistoiminnallisen ryhmänohjauksen metodiikkaa.
Työ kunnallisissa työllisyyspalveluissa on opettanut paljon yhteiskunnallisista prosesseista ja suomalaisen työelämän omituisuuksista. En tiedä missä muussa tehtävässä olisin edes voinut kohdata työuriin ja työelämään liittyvien kysymysten äärellä asiakkaina niin monien eri osaamisalojen edustajia ja asiantuntijoita, kuin olen tässä työssä saanut kohdata. Se on opettanut empatiaa ja kasvattanut uskoa siihen, että ryhmä, vertaisuus ja yhdessä koetun kipeänkin todellisuuden työstäminen ovat kannattavaa ja merkityksellistä yksilölle.
Mitä tavoitteita sinulla on työurallesi?
Pohdin mitä tekisin seuraavaksi oman osaamisen kehittämiseksi. Ammatillisessa mielessä minua kiinnostavat erityisesti työkyvyn arviointiin liittyvät asiat ja ammatillisen kuntoutuksen kenttä. Olen harkinnut täydennyskoulutusta näihin mielenkiinnon kohteisiin liittyen, mutta en vielä oikein tiedä mitä. Olisiko ideoita?
Mottosi?
Mukanani vuosikymmeniä kulkenut, ehkä itämaista alkuperää oleva viisaus, joka kuuluu: Minkä kuulen, sen unohdan. Minkä näen, sen muistan. Minkä teen, sen ymmärrän. Näin se vain on ollut omalla kohdalla.
Mitä muuta haluat kertoa vielä lopuksi?
Pandemian pakottama digiloikka asiakasohjauksen mahdollistamiseksi etänä on ollut melkoisen suuri. Se on johtanut toimintatapojen muuttumiseen ja avannut tietä vaihtoehtoisille tavoille toteuttaa ohjauspalveluita. Maaliskuun alusta alkoi uusi aikakausi suomalaisessa työvoimapolitiikassa työllisyyden kuntakokeiluiden myötä. Käsitykseni massiivisesta palvelurakennemuutoksesta, kokeilun tavoitteista ja työkaluista on hiljalleen hahmottunut perehdytyksen edetessä monisatasivuisten manuaalien, lakitekstien, niiden soveltamisohjeiden ja monien muiden ohjeistusten myötä.
Minulla ei ole vielä kokemusta käytännön asiakastyöstä uudessa työllisyydenhoidon normaalissa. Kokeilu kuitenkin asettaa suuria odotuksia aikaisempaa yksilöllisemmille palveluille, joiden saavutettavuutta korostaa myös omavalmentaja-nimike. En arvattavasti ole valtakunnassa ainoa uuteen titteliin totutteleva kokeilutyöntekijä, joka pohtii tulevan työkenttänsä muutoksen luonnetta. Kuten esimerkiksi sitä, millaisiin toivon tekoihin ylipäätään pystyn asiakassalkkuuni kuuluvien ihmisten omavalmentajana venymään, kun kokeiluun siirtyvä asiakasmäärä pelkästään Espoossa tuntuu häkellyttävän suurelta – vajaat 18 000.
Kaikkea ei onneksi tarvitse lähteä luomaan tyhjästä ja uusien toimintamallien kehittämisellekin lienee sijaa. Työllisyydenhoidon nimissä solmitun kunnan ja valtion avioliiton alkumetreillä Espoon kokeilun lähtökohdat ovat kuin morsiamen onnenamuletit: tarjolla on niin asiakkaille kuin työntekijöillekin jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja, kaupungin brändivärien mukaan, myös jotain sinistä.
toimittanut: Tiina Äijänaho