Uraohjaus- ja valmennustyötä tekevät korostavat usein sitä, että he eivät ole neuvojia. Ohjaus ei ole neuvontaa. Tämä lause pitää tärkeitä asioita sisällään niin ohjaustyön teorian, käytännön ja ammattietiikan näkökulmasta.
Uraohjaaja ei päätä ohjauksessa olevan puolesta mitään. Työnämme ei ole kertoa, mitä jonkun muun pitää tehdä. Uraohjausprosessin tarkoituksena on tukea yksilön omaa prosessia, ajattelua, päätöksentekoa ja toimintaa. Vastuu valinnoista on aina ohjattavalla. Uraohjaajan tärkein taito on kysymisen taito – ei vastaamisen taito.
Valitettavasti ”ohjaus ei ole neuvontaa” -lause voi peittää alleen uraohjaus- ja valmennustyön vaikeimmat paradoksit. Emme tee neuvontaa, mutta neuvot ovat usein osa ohjausprosessia. Neuvot ovat voivat olla tärkeä ja hyödyllinen osa ohjausta. Mutta neuvot voivat olla myös uraohjauksen onnistumisen este.
Itä-Suomen yliopiston opinto- ja uraohjauksen professori Sanna Vehviläinen nosti tämän vaikean asian pöydälle Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkoston Elopäivillä Kuopiossa (23.8.). Vehviläinen rohkaisi meitä hylkäämään ideaalin ”neuvovapaasta ohjauksesta” ja keskittymään siihen, mikä on neuvojen oikea paikka ohjaustyössä. Milloin neuvot toimivat ja tukevat ohjattavan omaa pohdintaa ja toimijuutta? Milloin neuvot ovat haitallisia ja muodostavat esteen toimivalle vuorovaikutukselle?
Odotus ja paine antaa neuvoja tulee usein uraohjaukseen tulevalta itseltään. Uraohjaajalta halutaan nopeita vastauksia. Mistä löydän työpaikan? Mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Onko urapolku A parempi kuin B tai C?
Neuvojan roolia siis usein tarjotaan uraohjaajalle. Tässä tilanteessa voi tehdä kaksi isoa virhettä. On virhe yrittää muutaman minuutin tuttavuuden perusteella yrittää antaa ”oikeita vastauksia”. Se on epäeettistä, epäammattimaista ja usein myös haitallista. Niin ikään on virhe väistää nämä kysymykset ja heittää ne suoraan takaisin ohjattavan syliin tyyliin no mitä itse ajattelet?
Vehviläinen kuvasi ohjaustyön paradoksia vertaamalla sitä palvelukohtaamiseen (esim. lääkäri), jossa asiantuntijatiedolla ratkaistaan asiakkaan ongelma ja terapeuttiseen kohtaamiseen (esim. psykoterapeutti), jossa asiakas tuo ongelman, jota yhdessä tutkitaan. Uraohjaustyössä nämä näkökulmat yhdistyvät.
Vehviläinen rohkaisee ohjaustyötä tekeviä tutkivaan työotteeseen. Vältetään painetta siirtyä heti ongelmanratkaisu-moodiin keskustelussa. Luodaan luottamuksellinen ja kiireetön tila keskustelulle, jossa voidaan käyttää aikaa ohjattavan tilanteen, tarpeiden, ongelmien ja erilaisten vaihtoehtojen tutkimiseen yhdessä. Ohjaustyössä tarvitaan keskinäistä luottamusta, malttia ja kysymisen ja kuuntelun taitoa.
Mikä on sitten neuvojen rooli ohjauksessa? Uraohjaaja voi auttaa ohjattavaa erilaisten vaihtoehtojen ehdottamisella. Toinen tapa on esittää tulkintoja ja kiteytyksiä ohjauksen aikana esiin tulleista teemoista ja asettaa ne ohjattavan arvioitavaksi.
Uraohjaajalla on myös paljon hyödyllistä tietoa työnhaun kanavista ja toimivista työnhaun tavoista. Uraohjauksessa on tilanteista, joissa tiedon jakaminen, neuvonta, on ohjattavalle erittäin hyödyllistä ja siksi perusteltua.
Olen samaa mieltä Vehviläisen kanssa siitä, että tarvitsemme lisää ohjaustyön tutkimusta Suomeen, jotta ymmärryksemme, käsitteemme ja myös työvälineemme uraohjaustyössä paranevat.
Uraohjaajat ja -valmentajat ry on pitkään peräänkuuluttanut tiiviimpää yhteistyötä uraohjausta- ja valmennusta tekevien, ohjausalan koulutusta tarjoavien ja alan tutkimusta tekevien välille. Uskon, että uraohjaajien erikoistumiskoulutuksen kehittäminen vahvistaa näitä yhteistyöverkostoja ja luo myös uusia mahdollisuuksia alan tutkimukselle.
Eric Carver
Kirjoittaja on Uraohjaajat ja -valmentajat ry:n puheenjohtaja